Energiamurrokset yhteiskunnallisina visioina
Esittelimme tutkimustamme yhdessä muiden tutkijoiden kanssa viime viikkoina Aleksanteri-konferenssissa ja Maantieteen päivillä. Reflektoin sessioiden teemoja yhdessä Oulun Yliopiston historian väitöskirjatutkijan Tanja Riekkisen ja Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen väitöskirjatutkijan Marjukka Parkkisen kanssa.
Sessioiden esitykset tarkastelivat energiamurrosta sekä historiallisten kehityskulkujen että tulevaisuuksien kartoittamisen kautta. Kiinnitimme huomiota erityisesti miten kieli ja mielikuvat vaikuttavat ja millaista toimijuutta pyritään rakentamaan. Lisäksi sessioissa pohdittiin millaisilla menetelmillä ja aineistoilla näitä kysymyksiä olisi luontevaa tutkia.
Murroksia visioidaan usein teknologioiden kautta ja kehitys nähdään usein lineaarisena tai modernismiin kytkeytyneenä edistysuskona. Esitykset toivat kuitenkin toisen näkökulman, joka hahmottaa energiamurroksen kehkeytyvän sirpaleisesti, asteittaisesti ja epädeterministisesti suhteessa menneeseen, nykyiseen ja tulevaan.
Energiamurrosten tutkimuksessa korostuu tyypillisemmin uusiutuvan energian innovaatioiden skaalautumista tutkiva sosioteknisten murrosten kirjallisuus (Roberts ym. 2018), mutta vastaavasti kiinnostus kestämättömiä murroksia kuten vaikkapa katumaasturien yleistymistä kohtaan on ollut vähäisempää (Antal ym. 2020).
Tanja Riekkinen pyrki vastaamaan tähän haasteeseen avaamalla Suomen öljyhistoriaa ja laajempaa öljyriippuvuuden rakentumista arkistoaineistojen ja mainosten kautta Sheila Jasanoffin (Jasanoff & Kim 2015) sosioteknisten kuvitelmien käsitteen kautta. Käsite auttaa kuvaamaan miten teknologioihin kytkeytyvät visiot rajaavat mahdollisia tulevaisuuksia mm. aineellistumalla instituutioihin ja infrastruktuureihin kuten esimerkiksi moottoriteihin ja huoltoasemiin.
Eräs sessioissa esiin noussut teema oli millaisilla aineistoilla toimijuutta pystyisi analysoimaan. Marjukka Parkkinen on tutkinut diskursiivisia elementtejä viimeisimmässä Suomen energia- ja ilmastostrategiassa, joka koostuu kahdesta skenaariosta. Eräs hänen huomioistaan oli että energia- ja ilmastostrategiat ovat tyypillisesti hyvin teknokraattisia ja vastuiden ja toimijuuden hahmottaminen on siksi haastavaa lukujen ja tavoitteiden korostuessa. Dokumentissa näyttää korostuvan tarkastelu ns. energiatrilemman, eli turvallisuuden, kestävyyden ja kustannustehokkuuden kautta, mutta tasapaino näiden kolmen elementin välillä vaikuttaa vaihtelevan.
Oma huomioni kiinnittyi siihen että kansainvälisen politiikan tutkimuksen kannalta energia- ja ilmastopolitiikan strategioiden analyysia on haastavaa tehdä, sillä dokumenteissa ei kuvata juurikaan suhteita muihin maihin kuten Suomen kontekstissa Pohjoismaihin, jotka ovat erityisesti sähkön tuotannon kannalta tärkeitä ja Venäjään, joka on keskeisin öljyn, maakaasun ja hiilen tuontimaa. Esimerkiksi Jorma Ollilan Pohjoismaiden ministerineuvostolle tekemä asiantuntijahaastatteluihin perustuva raportti kuvaa pohjoismaisen energiayhteistyön erityisesti sähkön osalta menestystarinana ja kansainvälisenä esikuvana ja asettaa toiveita yhteistyön vahvistamiselle. Vastaavasti fossiiliseen energiaan liittyvät suhteet ja polkuriippuvuudet jätetään pääosin huomioimatta. Suhde Venäjään avautuu muutenkin vähäisesti asiakirjoista ja siksi sanomalehtiaineistot tai haastattelut ainakin oman tutkimukseni pohjalta voivat olla hedelmällisempiä.
Suomessa on yhtäältä sosiotekninen kuvitelma, johon kytkeytyy ilmastonmuutoksen estäminen edistämällä uusiutuvan energian tuotantoa mm. markkinamekanismeja kehittämällä. Uusiutuvan energian tai laajemmin cleantechin toivotaan mahdollistavan myös vientimahdollisuuksia (Karhunmaa 2019). Mielenkiintoista tässä on että se näyttää tuovan muutospainetta kehittää aiempaa huoltovarmuutta ja kansallista selviytymistä korostavaa visiota kansainvälisemmäksi. Maantieteellinen sijainti Itämerellä ja yleinen tuontiriippuvuus raaka-aineista vaikuttavat kuitenkin yhä sosioteknisiin kuvitelmiin Suomesta. Tämän lisäksi paineet kytkeytyä vahvemmin osaksi Euroopan unionin energiamarkkinoita erityisesti sähkön osalta ja lisätä pohjoismaista yhteistyötä voivat muuttaa visiota laajempien globaalien trendien lisäksi. Tuoko tämä myös mahdollisuuden laajentaa energian yhteiskunnallisten vaikutusten ymmärtämistä?
Viitteet
M. Antal, G. Mattioli, I. Rattle (2020). Let’s focus more on negative trends: A comment on the transitions research agenda. Environmental Innovation and Societal Transitions, 34, 359-362.
S. Jasanoff, S.H. Kim (Toim.) (2021). Dreamscapes of Modernity: Sociotechnical Imaginaries and the Fabrication of Power, University of Chicago Press.
K. Karhunmaa (2019). Attaining carbon neutrality in Finnish Parliamentary and City Council debates, Futures, 109, 170-180.
J. Ollila & J. Skov-Spilling (2017). Pohjoismainen energiayhteistyö: Vahva tänään – vahvempi huomenna. Pohjoismainen ministerineuvosto. https://doi.org/10.6027/ANP2017-735
C. Roberts, F.W. Geels, M. Lockwood, P. Newell, H. Schmitz, B. Turnheim, A. Jordan (2018). The politics of accelerating low-carbon transitions: Towards a new research agenda, Energy Research & Social Science, 44, 304–311.
Kirjoittaja
Sakari Höysniemi on väitöskirjatutkija Flowision-hankkeessa. Hänen väitöskirjansa tarkastelee energiaturvallisuuden ja energiamurroksen välistä vuoropuhelua Suomen kontekstissa.