Lektio arktisesta fossiiliriippuvuudesta

Tutkijamme Sohvi Kangasluoman väitöskirja “Understanding Arctic oil and gas: Entanglements of gender, emotions and environment” tarkastettin kesäkuussa 2023. Tässä hänen lektionsa arktisen fossiiliriippuvuuden eri tasoista.

Our researcher Sohvi Kangasluoma defended her dissertation “Understanding Arctic oil and gas: Entanglements of gender, emotions and environment” in June 2023. Here (in Finnish) is her lectio praecursoria about the different aspects of Arctic fossil fuel dependency.

Jos eteesi osuu ongelma, ratkaistaksesi se, täytyy sinun ensin ymmärtää mistä ongelma koostuu.

Jos esimerkiksi auto, tai ehkä minun tapauksessani vene, menee rikki – täytyy ensin ymmärtää perusteet siitä, miten vene toimii, minkälaisista osista se koostuu, ja mitä kukin osa tekee.

Esimerkiksi: jos veneen pilssiin tulee vettä, täytyy veden tulon lähde ensin identifioida. Jos vesi vuotaa potkuriakselin tiivisteestä, täytyy ensin ymmärtää, että potkuriakseli on akseli joka yhdistää moottorin ja potkurin. Potkuriakselitiiviste taas on tiiviste rungon ja akselin välissä. Tiiviste muodostuu monesta osasta, ja sen tarkoitus on pitää vesi ulkona veneestä. Potkuriakselitiivisteen pitää kireänä yleensä putkiklemmari.

Vasta kun kaikki tämä ymmärretään, voidaan alkaa havainnoimaan mikä systeemissä ei toimi, ja miten se korjataan.

Sama asia pätee arktiseen fossiiliriippuvuuteen. Tiedämme mikä ongelma on, mutta emme täysin hahmota riippuvuuden – eli ongelman – kaikkia eri tasoja. Muutenhan olisimme jo päässeet siitä irti.

Kiinnostukseni arktista öljyn- ja kaasuntuotantoa kohtaan kumpusi sen paradoksaalisuudesta – miten on mahdollista, että ilmastokriisin aikakaudella, arktinen öljyn- ja kaasunporausala se vain porskuttaa eteenpäin?

Ilmastokriisi vaikuttaa koko maapalloon, mutta joihinkin alueisiin se kohdistuu voimakkaammin kuin toisiin. Pelkästään väitöskirjani kirjoittamisen aikana, arviot arktisen alueen lämpenemisen tahdista ovat kaksinkertaistuneet: Arktinen alue lämpenee neljä kertaa nopeammin, kuin muu maailma.

Pohjoisen öljy- ja kaasuteollisuuden lonkerot ovat läpitunkevat: fossiilisten polttoaineiden tuotannon parissa työskentelevien valtioiden ja yritysten lisäksi myös paikalliset yhteisöt, merenpohja sekä arktisen alueen eläimet ovat sidoksissa öljyn- ja kaasuntuotantoon. Fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen ja siihen pohjaava yhteiskuntamallimme, on ilmastonmuutoksen suurin aiheuttaja. Esimerkiksi International Energy Agency, kansainvälinen energiajärjestö, on todennut että hillitäksemme ilmaston lämpenemistä tuohon kriittiseen 1.5 asteen rajaan, ei uusia öljy- ja kaasuvarantoja tulisi tavoitella. Tämä pätee mitä suuremmissa määrin myös arktisella alueella: siirtyminen kohti kestävämpää ja vihreämpää tulevaisuutta vaatii öljystä ja kaasusta luopumista.

Vaikka globaali ilmastokriisi on kiihtynyt ja ympäristötietoisuus lisääntynyt, on fossiilisten polttoaineiden tuotanto ja laajeneminen yhä arkipäivää monessa arktisessa valtiossa.         

Lähtiessäni tutkimaan arktista energiantuotantoa tarkemmin, havaitsin tutkimuskirjallisuuden pyörivän tiettyjen teemojen ympärillä. Arktista energiaa käsittelevissä tutkimuksissa ja mediakartalla huomio on usein öljyn- ja kaasun taloudellisissa, yhä enevissä määrin geopoliittisissa, tai valtiollisissa näkökulmissa. Ympäristökysymykset ovat nousseet pinnalle, mutta vain jossain määrin. Joissain konteksteissa ilmastonmuutoksen vaikutuksista puhutaan jopa mahdollisuutena eikä tragediana, kun lämpenemisen seurauksena luonnonvarat tai merireitit ajatellaan helpommin saavutettaviksi. Huomioimatta usein näissä keskusteluissa jäävät arktisen öljyn ja kaasuntuotannon sosiaaliset aspektit.

Kun energiaa, tässä tapauksessa arktista öljyä- ja kaasua, tarkastellaan vain valtioiden valtapelin välineenä tai taloudellisena hyödykkeenä, annetaan sille asema jonain, mikä on tavallisen elämän ulkopuolella. Kuitenkin, öljy ja kaasu, kuten kaikki luonnonvarat, muotoutuu resurssiksi vasta vuorovaikutuksessa sen fyysisen olomuodon sekä sosiaalisten instituutioiden kesken.

Barentsin merellä, kaukana kylmän veden alapuolella, merenpohjan sisälle painuneet öljymolekyylit ovat kyllä olemassa, mutta ennen kun poliittinen päätös niiden hyödyntämisestä tehdään, ennen kun ne teknologian keinoin porataan maankuoresta ja jalostetaan taloudellisten toimijoiden käyttöön, eivät ne ole resursseja meidän ymmärtämässämme merkityksessä, vaan vain molekyylejä. Jos päätöstä noiden fossiilisten polttoaineiden hyödyntämisestä ei tehdä, jäävät ne olemassaolevaan olomuotoonsa merenpohjan sopukoihin. Resurssiksi tuleminen, becoming a resource, josta puhuvat paljon esimerkiksi tutkijat Karen Bakker ja Gavin Bridge, tapahtuu vasta kun luonnonvaroilla arvioidaan olevan jonkinlaista arvoa ja hyötyä. Se, mitä kussakin ajassa ja paikassa arvotetaan, on kulttuurinen ja sosiaalinen ilmiö.

Arktinen alue on historiallisesti näyttäytynyt hyvin maskuliinisena tilana, jossa rohkeat tutkimusmatkailijat valloittavat tyhjänä valkoisuutena mieltämiään alueita. Myös arktinen tutkimus on lähtenyt ajatuksesta Arktiksesta tyhjänä, kylmänä erämaana – narratiivi, joka on muodostunut kolonialistista, rasistisista ja maskuliinisista lähtökohdista, kuten tutkijat Marjo Lindroth, Heidi Sinevaara-Niskanen ja Monica Tennberg toteavat kirjassaan. Maskuliinisuuden lisäksi ideaa arktisesta alueesta määrittävät sen luonnonvarat. Tutkija Gisa Weszkalnys on kehittänyt käsitteen resurssiaffekti, resource affect, joka kuvastaa ja selittää tunteiden ja affektien roolia  luonnonvarojen hyödyntämisessä. Yksi käytännön esimerkki resurssiaffektista on resurssieuforia, eräänlainen kollektiivinen innostus, joka on leimannut myös viime vuosikymmenten keskustelua arktisen alueen oletetuista öljy- ja kaasuvarannoista.

Fossiiliriippuvuutta kannattelevat monet tekijät, mutta usein keskitytään vain niihin kaikista näkyvimpiin. Tämän takia, kansanvälisten suhteiden tieteenalalle sijoittuva väitöskirjani keskittyy käsitteisiin, jotka harvemmin yhdistetään pohjoiseen fossiiliteollisuuteen: sukupuoleen sekä tunteisiin.

Alkuperäinen lähtökohtani tutkimukselle oli melko erilainen siitä, miksi se lopulta muotoutui. Osaltaan tutkimusprosessin muutokset johtuivat vallitsevista olosuhteista, kuten pandemiasta ja Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan, mutta pääosin siitä, että aloin kiinnittämään huomioita arktisen öljy- ja kaasumaailman sukupuolittuneisiin käytänteisiin, sekä tunteiden ja affektien, noiden eräänlaisten kollektiivisten tunnevirtausten, läsnäoloon. Olin varsinkin kiinnostunut siitä, miten nämä kaksi konseptia ovat läsnä aiemmin kuvaamassani resurssiksi tulemisessa. Tutkimukseni keskittyy erityisesti Norjan ja Venäjän pohjoisiin osiin. Nämä kaksi arktista valtiota ovat hyvin erilaisia niin poliittisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisestikin. Molemmat valtiot ovat kuitenkin merkittäviä arktisen öljyn- ja kaasuntuottajia, ja Suomesta katsottuna maantieteellisesti loogisia tutkimuskohteita. Vallitsevan tilanteen, Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen näiden maiden energiantuotanto on myös kietoutunut sekä toisiinsa että Euroopan Unioniin, kun EU:n ostaman kaasun painopiste on siirtynyt Venäjältä Norjaan.

Tutkimukseni alkaa kysymällä ensin: Miten fossiilisten polttoaineiden sosiaalinen maailma rakentuu? Toiseksi:  Kuinka tunteiden ja affektien huomioiminen auttaa ymmärtämään luonnonvarapolitiikkaa arktisella alueella? Kolmanneksi: Millä tavoin öljy- ja kaasuala on sukupuolittunut? Vastaan kysymyksiin analysoimalla arktisten öljy- ja kaasuyhtiöiden mediamateriaalia, arktisten valtioiden arktisia strategioita, sekä analysoimalla keräämääni haastatteluaineistoa öljyn- ja kaasuntuotannon läheisyydessä asuvilta ihmisiltä. Väitöskirjassani analysoin aineistoani oikeutusanalyysin, narratiivianalyysin, temaattisen sisällönanalyysin sekä visuaalisen analyysin keinoin.

Tutkimukseni kiinnittyy erityisesti kansainvälisten suhteiden feministisiin teorioihin ja niiden tapaan katsoa ja tulkita maailmaa. Tuomalla sukupuolen ja tunteet osaksi valtiokeskeistä arktisen alueen energiakeskustelua, väitöskirjani esittää, kuinka sukupuoli ja tunteet ovat yhteenkietoutuneita pohjoiseen fossiiliteollisuuteen. Jotta voimme ymmärtää öljyn- ja kaasuntuotannon jatkumisen (ja sen oikeuttamisen) ilmastokriisin aikakaudella, tulisi meidän kiinnittää huomiota myös sen sukupuolittuneisiin ja affektien määrittämään logiikkaan.

Tutkimukseni esittää, kuinka öljy- ja kaasuyritykset korostavat historiallisesti maskuliinisiin käytänteisiin ja käsitteisiin yhdistettyjä narratiiveja oikeuttaakseen käynnissä olevat operaatiot arktisella alueella. Tästä yhtenä esimerkkinä on Norjan valtionomisteisen energiayhtiö Equinorin nettisivuillaan useasti tekemä rinnastus omista pyrkimyksistään laajentaa pohjoista öljyn- ja kaasuntuotantoa menneiden aikojen naparetkeilijöiden saavutuksiin ja valloituksiin. Rinnastus arktisen luonnon valjastuksesta naparetkeilijöiden tekemiin “löytöretkiin”, pohjaa maskuliinisiin käsityksiin pohjoisen ja luonnon merkityksestä. Myös tapa, jolla naiset pohjoisen energiakentällä esitetään, vahvistaa sitä kuvaa, jonka öljy- ja kaasuyritykset haluavat itsestään luoda. Esimerkiksi, kuvatessaan työntekijöitään sosiaalisen median kanavissaan, Venäjän valtionomisteinen energiayhtiö Gazprom korostaa äitiyden merkitystä naisia kuvatessaan työtehtävien sijaan, luomalla näin essentialistisia käsityksiä sukupuolesta. Luomalla näitä sukupuolittuneita mielikuvia ylläpidetään käsitystämme energiasta, ja muokataan narratiivia pohjoisesta fossiilisten polttoaineiden maailmasta.

Väitöskirjani kuvaa myös, kuinka tunteet ja affektit ovat läsnä ja merkityksellisiä paitsi paikallisen öljyn- ja kaasuntuotannon kokemuksissa, tunteita ja affekteja käytetään myös luomaan houkuttelevia kuvia (fossiili)tulevaisuuksista. Tekemissäni haastatteluissa pohjois-Norjassa Hammerfestin läheisyydessä, tunteiden rooli ihmisten kokemuksissa paikallisesta öljyn- ja kaasuntuotannosta oli merkittävä, ja muovasi kokemusta fossiilialasta. Esimerkiksi, paikallisesta öljyn- ja kaasuntuotannosta oltiin ylpeitä, koska se mahdollisti Hammerfestin elinvoimaisuuden, samalla kun huoli ja suru alan ympäristövaikutuksista muokkasi haastateltavan ajatuksia. Tunteiden huomioiminen ja niiden roolin merkitys osana paikallista kokemusta fossiiliteollisuudesta on tärkeää alan ja sen vaikutusten ymmärtämisessä, tulevaisuutta pohdittaessa. Väitöskirjani myös osoittaa, kuinka arktisten valtioiden resurssipolitiikkaa aikaansaadaan ja oikeutetaan vahvistamalla tietynlaisia affektiivisia tiloja viiden arktisen rantavaltion pohjoisissa strategioissa. Esimerkiksi, strategiat luovat tietoisesti toivoa oletettujen öljy- ja kaasuvarantojen mahdollistamaan tulevaisuuteen, vahvistaen ja luoden kuviteltua resurssieuforiaa, sivuuttaen öljyn- ja kaasunkäytän globaalit ilmastovaikutukset.

Öljy- ja kaasuvarannot muuttuvat resursseiksi, kun ympäröivässä yhteiskunnassa niille annetaan arvo, ja niitä kannatellaan sosiaalisesti.  Tutkimukseni osoittaa, kuinka sukupuoli ja tunteet eivät vain muovaa ymmärrystämme ilmiöstä: arktisten alueiden fossiiliriippuvuutta ylläpidetään tunteiden ja sukupuolittuneiden rakenteiden avulla.

Asioita joita pidetään itsestään selvinä, kuten energiakeskustelun vallitsevaa talousteknillistä diskurssia, ei ruukata kyseenalaistamaan. Kuten veneen eri osien tarkoitus täytyy ensin ymmärtää, myös arktista fossiiliriippuvuutta ylläpitävät käytänteet ja ideat tulee tunnistaa ja tuntea. Vasta sen jälkeen fossiiliriippuvuutta voidaan lähteä purkamaan. Ottamalla sukupuoli ja tunteet mukaan keskusteluun pohjoisesta luonnonvarapolitiikasta – niin tutkimuksen, politiikan kuin mediankin tasolla – ollaan askel lähempänä ongelman ratkaisua.

Loppujen lopuksi, olemme kaikki samassa veneessä.

Lektio on pidetty 7.6.2023, P674, Porthaniassa, Helsingin yliopistossa. Väitöskirjan synteesi löytyy täältä / the synthesis of the doctoral dissertation can be found here.