Voiko ilmastoa korjata? – Reportaasi YK:n 28. ilmastokokouksesta

Viime vuosi oli maailman mittaushistorian kuumin ja jääpeitteet niin Arktiksella kuin Antarktiksella ovat historiallisen heikossa hapessa. Joulukuisessa YK:n ilmastokokouksessa kansainvälisen ilmastopolitiikan riittämättömyys sai tutkijat, päättäjät ja aktivistit puhumaan uusista keinoista, joilla voitaisiin päästövähennysten rinnalla mahdollisesti viilentää ilmastoa ja tukea kriittisiä ekosysteemejä.

Liina Huttunen

Tämä blogikirjoitus on tuotettu opiskelijatyönä FLOWISION-hankkeen loppuvuodesta 2023 järjestämällä yliopistokurssilla Resource Flows in Northern Eurasia: Arctic, Climate, Fossil, Renewable, Knowledge & Communications. Hanke julkaisee blogissaan kaksi parasta opiskelijatyötä.

Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Dubaissa isännöimä YK:n 28. ilmastokokous COP28 saatiin historiallisena pidettyyn päätökseen joulua edeltävällä viikolla, keskiviikkona 13.12.2023. YK:n vuosittaisissa ilmastokokouksissa maailman maat yrittävät päästä yhteisymmärrykseen päästöjen vähentämisestä, uusiutuvan energian tavoitteista, ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisesta ja kaiken tämän rahoittamisesta. Neuvotteluiden lisäksi ilmastokokouksessa eri valtioiden edustajat, tutkijat, aktivistit, yrittäjät ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista jo kärsivät ihmiset tapaavat ja tuovat sanomaansa esiin omissa paviliongeissaan ja messuständellään sekä erilaisissa oheistapahtumissa, paneelikeskusteluissa, pressitilaisuuksissa ja protesteissa.

Otin osaa COP28 -kokoukseen ilmastotieteen levittämiseen ja arktisen merijään säilyttämiseen keskittyvän Operaatio Arktiksen puolesta. Lähtö tuntui aika vaikealta, erityisesti Dubaihin matkustamisen ja 100 000 ihmisen ”viherpesumessujen” tukemisen takia. Paikalla oli melkein 2500 fossiiliyritysten lobbaria, mikä on lähes 4 kertaa niin paljon kuin edellisenä vuonna COP27:ssa Egyptin Sharm el-Sheikhissä. Juuri ennen lähtöä Dubaihin eräs tunnettu ilmastotutkija laittoi meille viestiä ja kertoi peruuttavansa matkansa, osittain ilmeisesti siksi, ettei hän uskonut saavansa viestiään kuuluviin. Jos maailmanluokan COP-kuuluisuus kokee näin, onko meillä mitään mahdollisuutta saada omaa ääntämme kuuluviin?

Suuri sali, jossa paljon ihmisiä istuu kuuntelemasa esitystä
Pääneuvotteluiden sali. Kuva: Liina Huttunen

COP28 oli suurin ilmastokokous koskaan. Itse ilmastoneuvotteluita johti tänä vuonna Arabiemiraattien valtio-omisteisen öljy-yhtiön Abu Dhabi National Oil Companyn (ADNOC) johtaja Sultan Al-Jaber. Al-Jaberin puheenjohtajuutta ja ylipäätään kokouksen järjestämistä öljyvaltion maaperällä kritisoitiin voimakkaasti, mutta Arabiemiraatit yllättikin heti kokouksen ensimmäisenä päivänä saamalla aikaan sovinnon vuosia kiistellystä sopeutumisrahastosta, joka on suunnattu ilmaston kuumenemisesta eniten kärsiville köyhille valtioille. Rahastoon saatiin kerättyä useita satoja miljoonia dollareita esimerkiksi EU:lta, Yhdysvalloilta, Isolta-Britannialta, Japanilta ja Arabiemiraateilta itseltään. Suomi laittoi pottiin 4 miljoonaa. Tämä rahoitus on välttämätön alku, mutta ei missään nimessä riittävä.

Kokousta voi pitää historiallisena myös siksi, että ensimmäistä kertaa siirtymä pois fossiilisiin perustuvasta energiajärjestelmästä tavoiteaikatauluineen on kirjattu yhteiseen päästölauselmatekstiin . Maailman maita kehotetaan vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä samalla kun uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta lisätään. Sopimus ei ole kuitenkaan sitova ja muotoilu jättää varaa monenlaisille tulkinnoille. Siksi kansalaisyhteiskunnan painetta fossiilisista pois siirtymiseksi tarvitaan nyt ehkä enemmän kuin koskaan, jotta nyt ääneen sanottu tavoite myös aidosti toteutuu mahdollisimman nopeasti ja oikeudenmukaisesti.

Virallisesti Pariisin ilmastosopimuksessa sovitusta 1,5 asteen lämpenemisessä pysymisestä pidetään edelleen kiinni. Neuvotteluiden pohjalta ei kuitenkaan ole esitettävissä riittävää strategiaa ilmaston kuumenemisen pysäyttämiseksi. Todellisuudessa näytämme ylittävän 1,5°C rajan jo tällä vuosikymmenellä ja kahden asteen rajakin menee todennäköisesti rikki ennen vuotta 2050 (Hansen et al. 2023). Tarvitsemme perustavanlaatuisen muutoksen ilmastopolitiikassa, jotta oikeasti voimme estää lisääntyvän kuumenemisen, jäätiköiden romahtamisen ja merenpinnan katastrofaalisen nousun. Nykyinen ilmastopolitiikka ei näitä enää voi estää, sillä jo ilmakehään päästetyt kasvihuonekaasut tulevat kuumentamaan ilmastoa.

Operaatio Arktiksen tehtävänä on tarjota tämä uusi ilmastopolitiikan paradigma, kokonaisvaltaisempi strategia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja sen vahingollisten seurausten minimoimiseksi. Puhuimme Dubaissa erilaisissa sivutapahtumissa, pressitilaisuuksissa, paneelikeskusteluissa ja haastatteluissa arktisen merijään säilyttämisen ja siihen tähtäävien ilmastointerventioiden tutkimuksen tarpeesta.

COP28 oli selvästi ensimmäinen ilmastokokous, jossa ilmastointerventioista käytiin laajempaa keskustelua mahdollisena ilmastouhkien torjunnan keinona päästövähennysten, hiilensidonnan ja adaptaation rinnalla. Ilmastointerventiot voisivat esimerkiksi ehkäistä kriittisten keikahduspisteiden ylittymistä sillä välin, kun odotamme päästövähennysten tepsivän. Ilmastointerventioihin kuuluvat esimerkiksi auringon säteilyn hillinnän tekniikat, kuten maanpinnalle asetettavat peilit, meripilvien heijastavuuden lisääminen suolaista merivettä suihkuttamalla ja pienhiukkasten laittaminen yläilmakehään. Lisäksi on olemassa kohdennettuja interventioita kuten merenpohjaan kiinnitettävät verhot, jotka estävät lämpimien merivirtojen kulkeutumisen jäätikön alle sitä sulattamaan. Meriverhoja tutkitaan muun muassa Lapin yliopistossa sekä Cambridgen yliopistossa.

Kaaviokuva
Merenpohjan verhot. Grafiikka: Operaatio Arktis / Saana Ott

Näitä interventioita tutkitaan jonkin verran, mutta tekniikoihin sisältyvien mahdollisten riskien vuoksi tutkimusta tarvittaisiin ehdottomasti lisää. Vaikka päästövähennykset ja niin kutsutut “perinteiset” ilmastotoimet ovat välttämättömiä ja ehdottomasti ensisijaisia, on mahdollista, että tulevaisuudessa ilmastouhkien pahentuessa ja kasaantuessa jotkin yhteisöt tai valtiot päättävät ottaa käyttöön ilmastointerventioita. Mikäli emme tee tutkimusta ajoissa, selvitä tekniikoihin sisältyviä riskejä tai huolehdi haavoittuvimmassa asemassa olevien yhteisöjen osallistumisesta tutkimukseen ja teknikoiden arviointiin, on vaarana, että hätäjarrusta seuraakin jotakin vielä pahempaa.

Neljä henkilöä istuu nojatuoleissa keskustelemassa
Suomen paviljonki. Kuvassa vasemmalta oikealle: Shaun Fitzgerald, Marianne Hagen, Viktor Jaakkola, Liina Huttunen. Kuva: Anton Keskinen

Tapasin COP28:ssa paljon ihmisiä, jotka suhtautuvat ilmastointerventioihin kriittisesti ja varauksella. Toisaalta tapasin myös paljon ihmisiä, jotka epäilyksistään ja peloistaan huolimatta näkevät, että tutkimuksen edistäminen on tässä kohtaa välttämätöntä. Eräässä moderoimassani paneelikeskustelussa Norjan entinen varaulkoministeri Marianne Hagen kertoi, miten hän Tyynenmeren matalissa saarivaltioissa vierailtuaan ymmärsi ensimmäistä kertaa nykyisen ilmastopolitiikan totaalisen riittämättömyyden. Nyt hän haluaa varmistaa, että todella teemme kaikkemme ilmastotuhojen, kuten matalat saarivaltiot alleen hukuttavan merenpinnan nousun, estämiseksi ja selvitämme, voisivatko ilmastointerventiot olla osa ratkaisua. Samalla Hagen kuitenkin toivoo, ettei niitä koskaan tarvitsisi ottaa käyttöön. Hän on jättänyt uransa poliitikkona ja esitteli meriverhoihin liittyvää tutkimusta useissa tapahtumissa COP28:ssa.

“Jotkut ihmiset globaalissa pohjoisessa ovat yrittäneet estää ilmastointerventioihin liittyvän tutkimuksen. Nuorena hondurasilaisena ihmisenä tämä tuntuu siltä kuin ihmisoikeuteni vietäisiin.”

Ricardo Pineda

Myös hondurasilainen nuori ilmastoaktivisti ja -asiantuntija Ricardo Pineda puhui ilmastointerventioista ja kertoi eräässä tilaisuudessa, miten hänen kotimaassaan ilmastonmuutoksen seurauksena ihmiset ovat menettäneet kotejaan ja nuorten tulevaisuuden näkymät ovat olemattomat. “Jotkut ihmiset globaalissa pohjoisessa ovat yrittäneet estää ilmastointerventioihin liittyvän tutkimuksen. Nuorena hondurasilaisena ihmisenä tämä tuntuu siltä kuin ihmisoikeuteni vietäisiin.” Pinedan mielestä rikkaiden maiden ehdottama vihreä siirtymä ei köyhässä ja jatkuvien ilmastotuhojen riepottelemassa Hondurasissa ole enää riittävä tai uskottava vaihtoehto.

On äärimmäisen tärkeää, että moninaiset ja myös kriittiset äänet nousevat esiin nyt, kun interventioihin liittyvä keskustelu on selvästi lisääntymässä. Erityisesti alkuperäiskansojen, globaalin etelän, pienten saarivaltioiden sekä nuorten ihmisten äänet on otettava vakavasti keskustellessamme ratkaisuista, jotka vaikuttavat ennen kaikkea heidän elämäänsä ja tulevaisuuteensa. YK:n ilmastokokoukset ovat huonoista puolistaan huolimatta myös paikka, jossa nämä ihmiset voivat kohdata, kertoa omista kokemuksistaan ja käydä merkityksellistä dialogia moninaisista, mahdollisista ja tarvittavista ratkaisuista. Tätä ymmärrystä ja dialogia tarvitaan tutkimuksen ohella nyt ehkä enemmän kuin koskaan, jotta ilmaston kuumeneminen ja sen seuraukset saadaan pysäytettyä oikeudenmukaisesti, kestävästi ja mahdollisimman nopeasti.

Lähde

Hansen, James E, Makiko Sato, Leon Simons, Larissa S Nazarenko, Isabelle Sangha, Pushker Kharecha, James C Zachos, Karina von Schuckmann, Norman G Loeb, Matthew B Osman, Qinjian Jin, George Tselioudis, Eunbi Jeong, Andrew Lacis, Reto Ruedy, Gary Russell, Junji Cao, Jing Li. 2023. Global warming in the pipeline, Oxford Open Climate Change 3:1. <https://doi.org/10.1093/oxfclm/kgad008>.

Lukuvinkiksi Naturen yleistajuinen juttu meriverhojen tutkimuksesta: <https://www.nature.com/articles/d41586-024-00119-3>.